maanantai 7. huhtikuuta 2014

Melbourne

Perinteisen 'laukkujen odotus ja miten päästä pois lentokentältä' -rumban jälkeen pääsimme hienosti julkisilla hostellillemme. Erityisesti Ainon silmää hiveli vanhan hostellin ulkonäkö, eikä huoneessa ollut kerrossänky haitannut. Illalla kävelimme South Yarran aluetta ja viileän tuulen ansiosta päädyimme syömään oikein maukasta japanilaista melko lähelle majapaikkaa. Perinteiseen tapaan matkustuspäivän iltana mentiin aikaisin nukkumaan.

Seuraavana päivänä lähdimme katsastamaan Melbournen museota. Museossa oli James Bond -erikoisnäyttely meneillään viimeistä päivää, joten päätimme käydä katsastamassa senkin. Näyttely olikin oikein viihdyttävä ja mielenkiintoisesti rakennettu. Tämän jälkeen katsastimme nopeasti aboriginaaleista kertovan museon osuuden. Hieman kauemmin aikaa käytimme ötököistä sekä eläimistä ja maapallosta kertovissa osuuksissa. Vilkaisimme Melbournen kaupungin osuuden vain nopeasti. Oikein hauska ja mielenkiintoinen oli aivoista kertova osuus. Museo oli valtava ja meistä mielenkiintoisesti rakennettu. Museon jälkeen kiersimme kaksi kierrosta ilmaisella turistiratikalla ennen kuin suuntasimme kaupan kautta hostellille.





Seuraavana päivänä kävimme ihastelemassa kirjastoa sekä keskusta-aluetta ylipäänsä. Kävimme myös katsomassa kapteeni Cookin vanhaa kotitaloa, joka oli 1933 siirretty Englannista Melbourneen. Läheisessä puistossa oli useita hääpareja kuviaan otattamassa. Kävimme hostellilla lepäämässä hetken sekä läheisessä itailialaisessa nauttimassa herkulliset pizzat ennen kuin suuntasimme uudelleen keskustaan ihmettelemään paikallista taiteiden yötä, White Nightia. Keskustan kadut oli suljettu ja paikalla oli tuhansittain ihmisiä. Kävelimme katujen läpi välillä pysähtyen lähinnä musiikkiesityksiä kuuntelemaan. Eniten tykästyimme katumuusikoihin jotka yhdistivät didgeridoota sekä beatboxingia. Ihastelimme hienoja valotaidetta talojen seiniin heijastettuna. Kun olimme kävelleet pääasiallisen tapahtuma-alueen läpi suuntasimme nukkumaan.







Sitten olikin jo aika jättää Melbourne taaksemme. Lähdimme keskustaan etsimään vuokra-autoa ja vuokrasimme ensimmäisestä vuokraamosta, sillä netissä vietettyjen etsimisien tuloksena ei hinnoissa ollut liiemmin eroja. Pääasia oli, että pääsimme eteenpäin. Kävimme vielä pyörähtämässä St Kildan alueella markkinoita sekä rantaa ihmettelemässä ja nauttimassa auringosta. Sitten ajelimme pienessä stressissä kaupungin läpi kohti toista sohvasurffauspaikkaamme. Perillä meidät vastaan ottivat Rhys ja Penny sekä heidän kaksi suurehkoa kissaansa. Söimme illallista, jutustelimme ja kävimme olusilla. Todella mukava pariskunta, joka oli harmittavan kiireinen meidän vierailumme ajan. Seuraavana päivänä ajelimme pikkuteitä Phillip Islandille. Ostimme liput illan sinipingviinien maallenousun katselmukseen ja lähdimme tekemään pienen kävelyn yhdelle saaren monista poluista. Hieno kävely olikin. Illalla kävimme ihmettelemässä maailman pienimpien pingviinien nousua rannalle. Hauska oli seurava kuinka ne keräsivät pienen ryhmän rannalle ennen kuin joukossa suuntasivat rannalle. Kuvia ei paikalla saanut ottaa ellei ollut aasialainen. Katselimme pingviinejä vielä melko pitkään laitureilta kun ne lyllersivät pesiinsä ja jo isojen poikastensa luokse. Yllättävän kovaa meteliä pitivät. Tulipa rannalle myös kenguru pomppimaan rantaviivaa pitkin ja vielä kun näimme myös luonnossa olevia wallabeita, oli päivän eläinbongaus melko täydellinen. Järkyttävä määrä heijastavia tiemerkkejä australian teissä. Oli kuin olisi diskopallossa ajanut takaisin päin.









Pingviininpönttöjä

Aamulla lähdimme kengurubongailemaan läheiselle järvelle, jota kiersi paikallinen pururata. Eipä tarvinnut montakaan metriä kävellä, kun puiden lomasta erotti kengurun ja toisen ja kolmannen. Siinä sitten tuijottelimme toisiamme ja Raino koitti päästä lähemmäs kuvailemaan. Jatkoimme järven ympäri ja näimme vielä pariin otteeseen lisää kenguruita. Hauska oli nähdä pikkukenguru, jolla oli pää emon pussissa ja hyppäsi se sinne pussiin sitten kokonaankin. Ihmeellinen elukka, joka oli muuten melko vaikea bongata samanvärisestä ympäristöstä. Kahvittelimme vielä järven rannalla ennen kuin vietimme loppupäivän lepäillen, suunnitellen ja pyykkiä pesten. Sitten olikin jo aika kiittää isäntiämme majapaikasta ja jatkaa kohti Great Ocean Roadia. Matkalla pysähdyimme ihastelemaan kakaduja ja isoja puita. Sitten suuntasimme Healesville Sanctuaryyn ihmettelemään Australian eläimiä. Oli hienoa nähdä vompatti, tasmanian tuholainen ja aktiivisia koalia. Myös paikan lintushow oli uskomaton. Lähdimme jatkamaan matkaamme vasta kun paikka oli sulkemassa. Ajelimme vielä Geelongiin ja yritimme mennä aikaisin nukkumaan, jotta jaksoimme seuraavana päivänä ajella kuuluisaa rantatietä.


Etsi kuvasta kenguru



Tasmanian tuholainen

Koiria? Ei, vaan dingoja.
Lintu-showssa pääsi yllättävän lähelle toimintaa

-Aino ja (Raino)

1 kommentti:

  1. Oooh, ihanan tuttuja maisemia! Ja niin nauratti tuo pingviinien valokuvaus, sama huomattiin mekin, aasialaisilla on erivapaudet! :)

    VastaaPoista