tiistai 10. kesäkuuta 2014

White Island

Upein kokemus koko pohjoissaarella taisi olla päiväretki aktiiviselle tulivuorisaarelle. Arvoimme melko pitkään lähdemmekö kallille retkelle kun sinne pääsy vaati muutamaa tiukkaa ajopäivää. Emme kuitenkaan katuneet hetkeäkään rahojemme emmekä aikamme käyttöä. Päivä oli upea.

Päivä alkoi ilmoittautumisella toimistolle ja pian sen jälkeen lähdimme n. 50km merimatkalle kohti saarta. Matkalla näimme kymmenittäin delfiinejä jotka tulivat kisailemaan veneen kanssa. Todella upeita eläimiä. Päästyämme saaren läheisyyteen meidät kuljetettiin pienellä veneellä saarelle. Päivänä jolloin vierailimme saarella, tuprutti tulivuori ulos melkoisesti höyryä. Kaikilla piti olla päässä kypärät ja lisäksi käytössä olivat kaasunaamarit. Höyry ärsytti kurkkua sekä kirvelsi välillä silmiä. Saarella tehtiin hieman yli tunnin kävelykierros, jonka aikana pysähdyttiin useaan otteeseen jolloin oppaat kertoivat saaresta ja sen historiasta. Maisteltiinpa myös vettä saaren kahdesta purosta. Kierroksen jälkeen meidät kuljetettiin takaisin isompaan veneeseen, jossa saimme kevyen lounaan. Takasin palatessa saimme vielä uudelleen ihailla delfiinejä. Kuvat kertovat ehkä enemmän kuin tuhat sanaa. Mieletön paikka.




























-Aino (ja Raino)

Uusi-Seelanti, Pohjoissaari - osa 2

Whanganuista Aino ja Demio saivat matkamme jatkumaan aina Paraparaumu-rannalle saakka. Vietimme tuulisen iltapäivän ja illan koneella sekä tv:tä katsoessa. Koukutuimme uuteen Sherlock-sarjaan yhden jakson perusteella. Hostellin seinillä olevista kuvista ja teksteistä oli hauska lukea paikan historiasta. Aamulla kävimme rantakävelyllä ja jatkoimme matkaamme Wellingtoniin. Wellingtonissa katsastimme hienon (ja ilmaisen) Te Papa -museon ennen kuin suuntasimme couchsurfing-isäntiemme luo.


Vastassa oli Craigin ja Sallyn lisäksi illallinen. Väsähtäneen syklonin jyllätessä ulkona pelasimme erän Carcassonnea sekä nautimme muutaman oluen lisäksi loistavasta seurasta. Sää näytti selkenevän heti puolen päivän jälkeen seuraavana päivänä, joten suuntasimme keskustaan. Ensiksi ehdimme nipin napin parlamenttitalon esittelykierrokselle. Pienen kävelykierroksen jälkeen suuntasimme kahville ja kävimme pyörähtämässä Museum of Land and Sea:ssä. Jatkoimme kävelyä ja otimme ratikan ylös kasvitieteelliselle puutarhalle. Ylhäällä tuuli oli sen verran navakkaa, ettemme sääliksi tarenneet puutarhaa kiertämään vaan suuntasimme miltei heti takaisin alas. Koska oli pyhän Patrikin päivä, kävimme vielä illallisella irkku-pubissa.




Seuraavana päivänä oli Ainon syntymäpäivä. Aloitimme päivän käymällä muutamalla viinitilalla. Alue oli kaunista, mutta kahden viinitilan jälkeen oli pakko ajokunnon sekä budjetin takia jatkaa matkaa. Ajelimme välillä pysähdellen (lounaaksi Aino sai mutakakkua) aina Napieriin saakka ja illalla olimme molemmat niin naatteja, että synttäriskumppakin jäi juomatta. Aamulla kiertelimme art deco -arkkitehtuurista tunnetussa Napierissa pienen kierroksen. Paikka vaikutti aivan ihastuttavalta ja oli täynnä mahtavia kahviloita ja pikku puoteja. Harmiksi oli pakko lähteä ajelemaan eteenpäin sillä aika pohjoissaarella oli käymässä vähiin.






Ajelimme Whakataneen asti odottelemaan seuraavan päivän White Island -kierrosta. Tarkoituksemme oli ajella koko pohjoissaaren itäinen osa, mutta luovuimme suunnitelmasta liian pitkän päivämatkan vuoksi. Illalla nautimme synttäriskumpankin illan ratoksi valmisrisoton kylkiäisiksi. Sellaista luksusta. Seuraavasta päivästä tuleekin ihan oma postaus. Niin hieno paikka tulivuorisaari mielestämme oli.

Juutuimme liikenneruuhkaan

Whakatanesta ajelimme kierroksen jälkeen Hamiltoniin. Hostellimme oli lähellä kasvitieteellistä puutarhaa, joten lähdimme sinne vielä kierrokselle. Ja onneksi lähdimme. Aino oli muutamasta blogista sekä matkaoppaastakin lukenut upeasta eri maiden puutarhojen osiosta, mutta unohtanut sen tyystin. Olikin upea yllätys, kun ehdimme auringon laskiessa kiertää osion ihaillen upeasti tehtyä puutarhaa. Kävelyn jälkeen tyhjensimme auton ja pakkasimme. Oli melkoisen puuduttavaa pakata rinkkaa lentokonekuntoon. Urakasta selvittiin ja lyhyehkön yöunen jälkeen karautimme vielä takaisin Aucklandiin, palautimme auton ja suhautimme jatkamaan tämän maan koluamista eteläsaarelle.









-Aino (ja Raino)