Peking

Blogin päivitys onnistuu näköjään myös sähköpostin kautta. Ei tarvitse Kiinan palomuuria mitenkään erityisesti kiertää.

Torstai 5.9.2013

Lentomme Pekingiin saapui perille yöllä. Julkinen liikenne ei siihen aikaan kulkenut, joten oli pakko etsiä taksi. Pimeitä takseja oli tarjolla heti kun pääsimme lentokentän ulostuloaulaan. Otettiin kuitenkin taksi, jossa oli taksilupa näkyvillä ja taksamittari. Matkalla saatiin esimakua kiinalaisesta liikennekulttuurista. Satoi kunnolla, mutta silti kuski ajoi 100 - 120 km/h kaistalta toiselle liikenteen seassa pujotellen, välillä kovasti jarrutellen ja äänimerkkiä antaen. Takapenkillä oli sentään turvavyöt, mutta jännitystä lisäsi se, että vastakappaleita ei ollut. Päästiin kuitenkin ehjänä perille. Hostelli löytyi pieneltä ja hämärältä hutongikujalta läheltä Kielletyn kaupungin itäistä muuria.

Tärkeimmät nähtävyydet piti tietenkin turisteilla läpi. Taivaallisen rauhan aukiosta oli hyvä aloittaa, olihan se aivan lähellä. Ainakin kartasta katsottuna. Joutui sinne silti tarpomaan pienen tovin auringon paahtaessa taivaalla. Aukiolle jotui menemään turvatarkastuksen läpi. Turvatarkastaja ei tosin katsonut läpivalaisulaitteen monitoriin päinkään laukkujen kulkiessa laitteen läpi, vaan keskittyi keskustelemaan toisen turvatarkastajan kanssa. Aukiolla oli paljon kiinalaisia turisteja. Tuntui, että olimme ainoat länsimaalaiset siellä. Ja kolme paikallista "turisti"-naista tuli yllättäen jutustelemaan hyvällä kielitaidolla. Taisivat osata suomeakin pari sanaa. Pyysivät hetken kuluttua mukaan juomaan kylmää ja todennäköisesti ylihintaista juotavaa. Kieltäydyttiin kohteliaasti. Tällaisista turistivedätyksistä varoitellaan myös hostellissa. Toria reunustivat mahtipontiset rakennukset sekä suuri eteläinen portti kiellettyyn kaupunkiin.

Illalla syömään ensimmäistä kertaa aitoon kiinalaiseen ravintolaan. Ravintola oli kapealla hutongikujalla oleva pieni paikka, jossa oli myös paljon paikallisia. Kung Pao -kana ja tomaattikastikkeessa olevat tofupallerot maistuivat hyvältä. Aika hyvin ruoka meni puikoilla suuhun asti. Nälkäinen oppii nopeasti.

Perjantaina toinen hostellin lähellä oleva nähtävyys. Kielletty kaupunki oli odotetusti vaikuttava ja suuri. Kävelemistä siellä riitti kilometrikaupalla. Parin aukion ja rakennuksen jälkeen mentiin suoraan takaosassa olevalle keisarilliselle puutarhalle. Se tuntui olevan Kielletyn kaupungin parasta antia. Käytiin vielä kurkistelemassa asuinrakennusten sisään ja yksi väliin jäänyt aukio ennen kuin alkoi tuntumaan siltä että nyt on nähty tarpeeksi. Aino lähinnä haaveili, että olisi ilta ja voisi kuvitella kaupunkiin jalkavaimot, eunukit ja kung-fu -soturit (vaikka ei kung-fu -soturit tainneet päästä sisälle) kulkemaan. Välillä tuntui myös, että rakennukset oli restauroitu liian uudennäköisiksi ja kiiltäviksi. Illallisella syötiin ankkaa, joka Ainon mielestä maistui jouluiselle. Yhdessä palassa oli myös jännittävä sisäelin kiinni. Se herkkupala maistui yllättäen parhaimmalle koko annoksessa.

Lauantaina piti hoitaa tärkeitä asioita. Junalippuja kannattaa Kiinassa ostaa ajoissa. Täkäläiset nimittäin junailevat ahkerasti. Liput nukkuma- ja istumapaikoille saatetaan myydä loppuun jo muutama päivä ennen junan lähtöä. Katsottiin netistä sopiva junavuoro Xi'aniin. Valitettavasti siinä näytti olevan kaikki nukkumapaikat varattuina. Emme luottaneet siihen tietoon, joten mentiin asemalle ostamaan lippuja. Pekingin läntinen rautatieasema oli mahtipontinen kaksiosainen laatikkorakennelma. Kokeiltiin ensin ostaa lippuja nykyaikaisesti automaatista, mutta se ei onnistunutkaan ilman kiinalaista henkilökorttia. Etsinnän jälkeen löytyi sitten yhtä kerrosta alempaa lippukassat ja yksi "English Service"-tiski. Helpotus oli suuri kun makuupaikkoja olikin vielä jäljellä. Lounasravintolaksi valikoitui aseman lähellä oleva Bruce Leen kuvalla varustettu kiinalainen pikaruokala. Ruokalistan kuvia näyttämällä saatiin possua ja ankkaa. Tilattaessa luultiin, että ne olisi ollut kanaa ja nautaa, mutta Rainon suorittama makutesti ja lihapalojen pinnassa olevan nahkan ulkonäkö paljastivat totuuden. Ateriaan kuului myös mielenkiintoinen luita ja hedelmänpaloja sisältävä lihaliemi. Ihan hyvää oli kiinalainen pikaruoka, paitsi liemi oli hiukan tylsän makuinen. Suomessakin voisi olla pikakotiruokaketju. 

"Ei tää oo kanaa."

Hostellilepäilyn jälkeen ilta jatkoi ruokailuteemaa. Aino oli lukenut buddhalaisesta kasvisravintolasta, nimeltään Pure Lotus, jo paljon ennen Pekingiin tuloa. Pakkohan sinne oli mennä. Osoite mukaan ja metrolle. Hyvin päästiin oikeaan osotteeseen, mutta ravintola olikin ovelasti sisäpihalla, joten etsimiseen meni 45min. Paikka oli aivan mieletön. (Täällä mä kävisin mun kaikkien ystävien kanssa jos olisi Suomessa. -Aino) Sisään johdatti lyhtyjä pitelevät miehet ja ovella kaadettiin jotain vettä käsille. Jouduttiin odottamaan n. 5min kun ei ollut varausta ja sinäkin aikana muutama ihminen kysyi, että onhan kaikki hyvin. Ravintolassa oli ihanan rauhallinen tunnelma. Hämärä valaistus ja tunnelmallinen musiikki. Siellä tuoksui myös uskomattoman hyvälle. Sisällä oli muutamia katettuja telttatiloja, joissa pöytiä. Saatiin ihan normaali pöytä. Hiukan hävetti, että ollaan liian nuhjuisen ja köyhän näköisiä. Kysyttiin meidän ihanalta tarjoilijalta heti, että voiko maksaa visalla, kun käteistä näytti olevan liian vähän mukana. Meillä oli hyvää englantia puhuva tarjoilija, joka suositteli meille ruokia. Saatiin pähkäilyn jälkeen tilattua ja koitettiin nauttia ja muistaa, että oltiin maksavia asiakkaita. Alkuruoaksi tuli onnellisuusrullat, jotka olivat nimensä arvoisia. Syötiin aivan mahtavia mausteisia sieniä, isoja nuudeleita ja kasviscurryä. Ruokaa oli paljon, eikä kaikkea jaksettukaan. Jälkiruoaksi tuli vielä hedelmä, joka oli laitettu hiilihappojäätä höyryävään kulhoon. kaiken kaikkiaan aisteja hivelevä nautinto. Ai niin, lähtiessä meidän tarjoilija saattoi meidät ovelle ja kätteli. Ovella saatiin vielä tuoksuvat lootuksenkukat. Miltei olisi pitänyt kivuta yhteen pihassa odottavaan mustaan autoon ja karauttaa loistohotelliin. Kyllä sitä oli onnellinen metrossa ja hostellin sängyssäkin.

Ennen hostellin kovapatjaista, mutta silti mukavaa sänkyä, käveltiin metroasemalta hostellille Donghuamen Night marketin läpi. Se on Pekingiläinen alue, joka herää eloon auringon laskettua. Jos tekee mieli iltapalaksi syödä skorpionia, meritähteä, merihevosta, tuhatjalkaista, kovakuoriaista tai liskoa, niitä saa täältä. Pienet bambutikkuun seivästetyt skorpionit heiluttelivat jalkojaan, joten ainakin ne olivat tuoreita. Liskot ja meritähdet näyttivät hiukan kuivilta, eikä niiden parasta ennen -päiväyksestä voinut olla varma. Kummallakaan meistä ei valitettavasti ollut Pure Lotuksen jälkeen nälkä, joten herkut jäi kokeilematta. Krääsäkojuja oli myös yllin kyllin, mutta yritetään olla täyttämättä rinkkoja yhtään enempää.

Sunnuntaina tehtiin kuten monet paikalliset ja mentiin puistoon. Kielletyn kaupungin rakennustöistä on aikoinaan jäänyt maa-ainesta sen verran yli, että se kipattiin yhteen kasaan Kielletyn kaupungin pohjoispuolelle. Näin saatiin Kielletylle kaupungille myös feng shuin vaatima vuori, sillä Peking on hyvin litteää maastoa. Nyt tällä kukkulalla on puistoalue. Kiinalaiset puistot ovat väkimäärän vuoksi sellaisia, ettei ruohikolla saa tallustella. Puistotyöntekijöiden sähköautot soittivat ajellessaan joululauluja, eläkeläiset lauloivat poliittisia kuorolauluja, tanssia harrastettiin karaoketaustoja muistuttavien sävelmien tahdissa ja miehet esittivät jonkinlaista kiinalaista räppiä. Ylös kiipeämällä avautuu hieno näkymä Pekingin ylle. Paitsi jos on (savu)sumuinen päivä. Nyt näkyi suunnilleen Kielletyn kaupungin eteläiselle portille asti. On ollut myös pari kirkasta päivää eikä koko ajan pelkkää sumua.

Alkuillasta turistikärpänen puraisi taas. Tunnin metroilun päässä keskustasta on Kiinan kuuluisin linnunpesä, eli olympiastadion. Stadionin edustalla olevalla kävelykadulla myytiin kaikenlaista matkamuistoa, leijaa ja tilpehööriä. Parin turistipönötysvalokuvan jälkeen vatsa mourusi ja siellä olikin sopivasti ruokateltta, jossa pienistä kojuista sai jos jonkinmoista syötävää. Syötiin hyvät nuudelikeitot. Kokki veisteli nuudeleita isosta taikinaköntistä suoraan kiehuvaan veteen. Sieltä sitten kippoon ja hyvää soosia päälle. Nam.

Turistipönö

Mitäpä olisi Kiinan matka ilman Kiinan muuria. Maanantai-aamulla meillä oli varattuna retki muurille. Raino halusi jotain muuta kuin turisteja täynnä olevan muurikokemuksen, joten kohteeksi valittiin Jinshanling. Hypättiin paikallisbussiin ja etsimme toisen hostellin, jonka kautta retki oli varattu. Siellä nousimme pikkubussiin ja parin tunnin ajomatka muurille alkoi. Kuski ajoi reippaasti liikenteessä pujotellen, kuten täällä on tapana. Hieman ennen kuin päästiin perille, pysähdyttiin moottoritien levikkeelle ja kyytiin nousi myös toinen opas. Itse muurilla oli pitkä ja hikinen 6km kävely, 22 vartiotornia, huikeita maisemia, jyrkkiä nousuja ja laskuja. Puolivälin jälkeen muuri oli huonommassa kunnossa ja paljon raskaampi kulkea. Joissain paikoissa kulkeminen alkoi olla jo oikeasti vaarallista. Mongolialaiset pienet kaupustelijanaiset seurasivat koko matkan meitä ja muita yrittäen myydä juotavaa, t-paitoja sekä matkamuistoja. Meillä molemmilla jalat oli väsyt ja tärisevät kun päästiin takaisin bussille. Paluumatkalla bussikuski herätti torkkuvat matkustajat tekemällä nopean väistöliikkeen.

Tiistaina aamukahvin jälkeen Laamatemppeliä ihmettelemään. Siellä suitsukkeet paloivat ja ruokuspyörät pyörivät. Pitihän niitä itsekin pyöräyttää muutama kierros. Yksi pyörän pyörähdys vastaa vuosien mietiskelyä ja rukoilua. Viisas pääsee vähemmällä. Temppelialueella munkit tekivät kaikkea mitä munkit yleensä tekevätkin; rukoilevat, polttavat suitsukkeita ja sen semmoista munkkitoimintaa. Rakennuksissa oli sisällä erilaisia buddhapatsaita ja yksi patsaista oli jopa 13m korkuinen.

Temppelikierroksen jälkeen syömään ja sitten lähellä olevaa hutongialuetta kohti. Matkalla oli paljon pieniä soitinkauppoja. Ei ostettu Rainolle bassoa eikä Ainolle rumpuja. Hutongin vilkkaimmalla kadulla oli monia kivoja kauppoja, joista olisi saanut tuliaisia ostettua. Mutta rinkoissa ei vieläkään ole semmoisille tilaa. Pimeän tultua katu alkoi olla taynnä ihmisiä, sähkömopoja, skoottereita, riksoja ja pyöriä. Postikortteja ostettiin. Tilpehööri ja hilavitkuttimet sai jäädä muille. Yhtä pientä kiinalaista kukkopillin ja nokkahuilun yhdistelmää alkoi tekemään mieli, mutta ehkä semmoinen löytyy halvemmalla jostain muualta.

Keskiviikkona ennen Xi'aniin lähtöä ehti vielä käymään Kesäpalatsilla. Kesäpalatsin puistossa oli hieno lampi täynnä lootuksen lehtiä, lumpeita ja kultakaloja. Rannassa oli katettu kävelytie, jonka kattorakennelmissa oli paljon erilaisia maalauksia.

Kesäpalatsilta sitten ajoissa takaisin hostellille hakemaan rinkat. Rinkkojen kanssa ahtauduttiin kaikkein ruuhkaisimpaan metroon mitä ollaan tähän mennessä koettu. Oli siellä meille tilaa kun vain meni ottamaan sitä. Hiukan arvelutti päästäänkö ulos oikealla pysäkillä vai jäädäänkö jumiin. Päästiin kyllä ja tallusteltiin rautatieasemalle.

Peking on iso. Joka kerta kun olimme menossa johonkin ja alkoi tuntumaan siltä, että olemme menneet määränpään ohi, olimmekin vasta puolivälissä. Metrolla pääsi paikasta toiseen suhteellisen vaivattomasti. Aluksi turvatarkastus, lippujen osto, lipulla portista laiturialueelle ja oikeaan suuntaan menevän metron löytäminen. Kertaakaan ei ollut edes mitään aivan älytöntä ruuhkaa. Opasteet ja kuulutukset olivat myös englanniksi, mistä oli suuri apu. Näistä Kiinassa näkyvistä englanninkielistä käännöksistä onkin tullut hyvää viihdettä joka puolella. On enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että käännökset ovat hullunkurisia. Kyllä niistä silti tajuaa mitä on alunperin haluttu sanoa.

Pekingin julkisten vessojen yhteydessä olevat varoituskyltit eivät varsinaisesti houkutelleet käymään niissä.

- R & A