Langkawi

Ei huvita, ei jaksa, ei halua, ei osaa. Langkawille päästyämme tarkoituksena oli levätä ja rauhassa suunnitella tulevaa. Ei muuten ole aina niin helppoa. Pähkäilimme valintojen edessä ja tajusimme, että jopa Suomeen paluuta olisi pakko alkaa miettimään. Muutenkaan Langkawi ei oikein lähtenyt rullaamaan. Stressi valvotti, aamujoogan tekemättömyys harmitti, Aino väsäsi pitkiä to-do -listojaan, joita Raino koitti ymmärtää. Rannalla hiekka lensi silmiin eikä varjoisia paikkoja ollut tarjolla. Majapaikan tyynyt olivat huonot ja aiheuttivat selkäkipua yhdessä ilmastoinnin kanssa. Reissuväsymys oli saavuttanut meidät. Sanomisiaankin oli varottava, sillä 80% turisteita oli suomalaisia! Georgetownissa alkanut paniikki/väsymys saavutti huippunsa. Koti-ikäväkin mahdollisesti vaivasi kun yritimme katsella Putousta, Satuhäitä ja Ylen uutisia.

Loppureissun suunnittelu kävi melkein työstä ja päivät kuluivat koneella. Aikaa tuntui aluksi olevan ruhtinaallisesti. Miltei kaksi viikkoa. Jotenkin kuitenkin päivät lipuivat ohi yksi kerrallaan, eikä mitään tuntunut tulevan valmiiksi. Blogin kirjoittaminen tökki, Singaporen ja Kuala Lumpurin majoitusten suhteen ei tuntunut olevan hyviä vaihtoehtoja. Köyhäilimme ja söimme kuppinuudelia. Löhöilykään ei oikein tuntunut mukavalta. Aino koetteli lueskella majapaikan aurinkotuolissa ja Raino viihtyi enemmän ilmastoidussa huoneessa. Vähitellen osa asioista alkoi loksahdella paikoilleen, joten tunnelma hieman rauhottui. Onnistuimme kun onnistuimmekin varaamaan lentoja niin, että enää uupuu se viimeinen lento Helsinki-Vantaalle.

Pääsimme jotenkin yhteisymmärrykseen suunnittelun määrästä (Aino tekisi melkoisen valmiita suunnitelmia ja Raino ei tarvitsisi niin tarkkoja). Laskimme jonkinmoisen budjetin loppureissuun ja aloimme hieman luottamaan siihen, että saadaan jonkinlainen elämä luotua jollain aikataululla kun palaamme. Rentouduimme ja saimme nautittua Langkawista. Kävimme guesthousen työntekijän Samin kanssa kalareissulla. Kalaa ei tullut, mutta oli mukavaa. Vuokrasimme auton vuorokaudeksi ja saimme kaksi norjalaistyttöä kuluja jakamaan. Ajelimme puoli saarta läpi. Tai Aino ajeli, eikä osunut apinoihin, varaaneihin tai skootterituristeihin, pysyi omalla kaistallaan ja osasi ryhmittyä. Vilkkujen sijaan päälle menivät muutamaan otteeseen pyyhkijät, mutta bravo kuitenkin.

Autoreissulla kävimme katsastamassa pari melkoisen vähävetistä vesiputousta, joista toisen päällä pystyi uiskentelemaan. Lisäksi kävimme black sand beachillä, jossa oli mustaa hiekkaa sekä cable carilla saaren korkeimmalla kohtaa. Cable car ei ollut Ainon mieleen ainakaan menomatkalla. Pelotti melkoisesti. Ylhäältä näkyvät olivat kuitenkin upeat ja alas mennessä olikin jo helpompaa. Muille jotka meinaavat paikassa vierailla pikku vinkki: Älä laita liehuvaa mekkoa tai hametta päällesi. Huipulla tulee, sanotaan. Siinä kun vieressä naiset käyskentelevat hyvin soveliaasti pukeutuneina ja huivit päässä, ei ole kiva vilautella pikkuhousujaan.

Langkawi oli oikein kiva, mutta ei nyt ihan numero ykköseksi kivunnut rantalomakohteena. Ajoi kuitenkin asiansa. Oltiin aikalailla innosta piukeina kun lähdimme lentokentälle Singaporen aamulentoa odottelemaan. Suurkaupunkiin pitkästä aikaa. Ihanaa.

-A&R

Georgetown

Lähdimme hiippaillen puoli kuudelta aamuyöllä joogaretriitistä kohti mäen alta lähtevää taksia. Paikan koirat, Courage sekä Crackles, saattoivat meidät taksille saakka ja juoksivat vieläpä taksin perässäkin hetken. Tippa meinasi tulla linssiin ja teki mieli huutaa kuskia pysäyttämään taksi. Oli melkoisen haikeaa jättää retriitti taaksemme, erityisesti kun emme edellisenä päivänä tajunneet jättää jäähyväisiä. Olisi sitä voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Vaikka erityisesti Ainolla oli alkanut jo reissujalkaa vipattaa. Missään emme ole viettäneet kahta viikkoa paikoillaan ennen retriittiä. Saa nähdä maltammeko sen jälkeen.

Taksi vei meidät satamaan, josta alkoi jälleen matkaaminen. Ei muuten tuntunut ollenkaan niin puuduttavalta kuin aiemmin. Lautta, bussi, minivan1, minivan2 ja hups keikkaa, löysimmekin itsemme 15h myöhemmin korttelin päästä varaamastamme hostellista. Mahtava säkä eli mäihä. Tsekkasimme itsemme sisään viehättävään hostelliin, kävimme syömässä ja painuimme pehkuihin. Seuraavana päivänä varsinkin Ainon aivot alkoivat pyörähtää ylikierroksille (ei sitä rauhaa sitten kauaa kestänyt). Kaikki heti nyt ei ole paras mahdollinen asenne ja tapa lähteä suunnittelemaan. Rainon aivot eivät pysyneet Ainon ajatuksenjuoksun ja puhe- ja mietintätulvan mukana. Väärinkäsityksiä sattui. Vaihdettiinpa välissä vielä hostelliakin. Uuden hostellin ikkunaton huone oli omiaan auttamaan Ainoa unirytmin sekoittamisessa. Reissulla ei kannata stressata kaikkea mahdollista ja mahdotonta varsinkaan keskellä yötä yksinään (eikä kyllä kotonakaan).

Yhteensä vietimme kahdeksan päivää Georgetownissa. Molemmat tykästyimme paikkaan kovin ja onnistuimme kaikesta huolimatta saamaan siitä kivasti irti. Ensimmäisenä on mainittava ruoka. Söimme varmaan koko reissumme parasta ruokaa tässä kaupungissa. Koska majoituimme Georgetownissa, saimme kotoisalta tuntuvaa erittäin maukasta kiinalaista sekä halpaa intialaista. Kävimme myös tunnelmallisissa kahviloissa, jotka valitettavasti olivat hintavia, mutta mukavia paikkoja istuskella. Katuruokaakin kokeilimme muutamaan kertaan, mutta ainakaan Aino ei siitä niin kovin innostunut. Maistoimme kuitenkin mm. kalapullakeittoa ja osterimunakasta. Yhtenä iltana kävimme katsomassa "47 Ronin" leffassa, jossa mussutimme karamellipopkornia kaksoispenkillämme. Miksei Suomessa oo sellasia treffipenkkejä? Oli kätevää, kun Aino pystyi hakemaan lämpöä ja turvaa Rainosta.

Saimmepa me aikaan myös turisteilua syömisen ja miettimisen lisäksi. Yhtenä päivänä kierrettiin kameramuseo, Pinang Peranakan kartano sekä Khoo Khongsi. Hauskaa oli ja mielenkiintoisia paikkoja. Kävelimme myös Georgetownin vanhaa kaupunkia ristiin rastiin ihaillen katutaidetta, arkkitehtuuria sekä veden päälle rakennettuja klaanien laiturimajoja.

3D-kuvausvälineitä hipstereille

Väsähtänyt kiinalainen turisti

Saimme jopa eräänä päivänä mentyä paikallisbussilla Penangin luonnonpuistoon. Reissu ei alkanut kauhean mallikkaasti, kun Aino pelästyi toden teolla valtavaa vastaan tullutta varaania ja Rainon jalat olivat vielä spagettia joogaamisesta. Jotenkin kuitenkin onnistuimme vaeltamaan alueen kärjessä olevalle majakalle (yhteensä noin 5km), jonka portti oli kiinni. Kiva yllätys 1,2 km ylämäen jälkeen. Onneksi majakassa olevat turistit huikkasivat portin olevan auki ja kiipesimme majakkaan. Maisemat olivat upeat ja Aino yhtä hymyä, kun kauan kytenyt unelma majakkaan pääsemisestä toteutui. Jee. Näimmepä vielä musta ison otuksen puussa, jota aluksi luulimme apinaksi kunnes lähemmin tarkasteltuna huomasimme sen olevan orava. Iso sellainen. Reippailimme vielä alas majakalta ennen kun luovutimme ja otimme veneen takaisin lähtöpisteeseen. Kuuden kilometrin viidakkoreippailu eläimineen yli kolmenkymmenen asteen lämmössä oli meille oikein riittävä. Ainolla loppui bussipysäkillä usko bussin tulemiseen, joten reippailimme vielä reilun kilometrin päähän bussillekin. Bussissa sitten tuoksuimme vähemmän hyvältä kanssamatkustajien iloksi.

Kaikkien arvontojen ja sähläilyjen jälkeen onnistuimme lähtemään Georgetownista aamulautalla kohti Langkawin lomasaarta. Saimmepa vielä kyydin majatalomme isännältä ja säästyimme yhdeltä rinkkojen raahaamiselta. Aina plussaa.

-A (&R)

Koh Phangan

Olimme jo melko aikaisessa vaiheessa päättäneet, että joulu ja uusivuosi olisivat mukava viettää paikoillaan. Ainon yksi unelma oli päästä joogaamaan reissun aikana. Aino löysikin mukavan oloisen joogaretriitin Koh Phanganin saarelta. Neuvottelujen jälkeen päädyimme varaamaan molemmille 14 päivän Chakra healing -kurssin. Saavuimme saarelle melko puuduttavan (minibussi x2, odottelu x5, yhteensä 4h, iso bussi ja lautta) matkan jälkeen. Ainoa vaivasi kova koti-ikävä ja jaksaminen mietitytti. Seuraavana aamuna piti herätys laittaa soimaan klo 06, jotta ehtisi aamun joogatunnille. Sinne päästäkseen oli vieläpä kivuttava jyrkkä mäki ylös. Fiilikset ensimmäiselle tunnille mennessä eivät siis olleet parhaat mahdolliset. Rainoa hieman hirvitti täysin uuteen astuminen.

Ensimmäisellä tunnilla hiki virtasi ja tuli selväksi, että paikkaa pitävät Kes ja hänen vaimonsa Tess olivat päteviä ja jämäköitä opettajia. Ashtanga Mysore oli vaativaa, mutta antoisaa. Molempien kehitys oli hidasta, mutta palkitsevaa. Uusia lihaksia, voimia ja energiaa löytyi melkoisesti. Aino jaksoi aamun astangan lisäksi joogailla vielä hatha-joogan iltapäivisin. Rainokin yritti, mutta totesi kolmen päivän jälkeen sen olevan liikaa. Viisi päivää kipusimme yhden kilometrin ylämäen rannalta tunneille päivittäin. Ensimmäisellä viikolla aamujoogan jälkeen meillä oli luento sekä pranayama hengitystekniikkaa. Kes:n pitämät luennot olivat rönsyileviä ja mielenkiintoisia. Pääosin tuntien aiheet liittyivät joogaan elämämäntapana. Mielenkiintoisia keskusteluja syntyi paljon. Pranayamassa opimme mm. kehoa viilentävän tavan hengittää sekä vuorosierainhengityksen.

Ensimmäisen viikon perjantaina muutimme rannalta ylös retriitille, joten mäkiset aamujumpat jäivät. Lauantai-aamuna oli vuorossa ohjattu tunti, jossa käytiin läpi koko Asthanga Mysore sarja. Oli hienoa nähdä mihin sitä voisi vielä päätyä kun tarpeeksi harjottelee. Raino pystyi jopa seisomaan päällään. Tunneilla ei kyllä kerinnyt juurikaan katsella ympärilleen. Oli pakko keskittyä omaan tekemiseen. Ellei keskittynyt, niin menivät asanat päin prinkkalaa ja tuntui pahalta. Useimmiten aamun tunnit antoivat mahtavaa energiaa päivään. Retriitin aikana sää oli pääosin pilvinen ja viileähkö. Viileys ei kyllä meitä haitannut, päinvastoin. Rannalle ei kuitenkaan tehnyt mieli lähteä. Kulutimme joogan ja tuntien lisäksi aikaa lukien, päiväunia ottaen, syöden ja muiden kanssa jutellen. Aika ei tullut pitkäksi kertaakaan. Ruoka retriitillä oli kohtuuhintaista ja todella hyvää, joten senkään puolesta ei tarvinnut lähteä mihinkään. Aino oli joulun ja uuden vuoden välissä kolmen päivän detox-kuurilla ja yllättyi kuinka helppoa se oli. Olo oli jälkeenpäin ehkä hieman kevyempi.

Jaa näihinkö pitäisi taipua?

Retriitin aikana olivat myös joulu ja uusivuosi. Joulupäivänä retriitillä oli jouluateria, johon mekin osallistuimme. Ruoka oli hyvää ja tunnelma riemukas. Me emme lahjoja saaneet tai antaneet. Mahtavaa. Uutena vuotena menimme pienellä porukalla läheiselle rannalle hetkeksi istumaan ja lähetimme lyhdyt taivaalle. Tunnelma oli rauhallinen ja mukava. Taisimme lähteä jo 15 minuuttia vuoden vaihtumisen jälkeen takaisin retriitille nukkumaan. 1.1. oli uusi kuu, joten jätimme sinä päivänä joogat väliin (Oli muuten ainoa päivä kun Aino ei joogannut ollenkaan).

Toisella viikolla meillä oli iltaisin erilaisia meditaatiotekniikoita, joita oli hienoa päästä kokeilemaan. Hatha-joogaa ohjannut Laura piti myös meditaatiokurssin ja täytyy sanoa, että hänellä oli maailman paras ääni sekä joogan että meditaation ohjaamiseen. Rauhallinen, mutta kantava ja vakuuttava. Kahdestaan kun harjoittelimme eri tekniikoita, meinasi keskittyminen kyllä herpaantua. Saa nähdä miten jatkossa reissussa onnistuu nipistää meditaatioon aikaa. Illalla se ainakin tuntui rauhoittavalta. Lisäksi meillä oli yksi reikihoito per viikko. Se tuntui täydentävän kaiken muita kokemuksia, vahvistavan tuntemuksia ja tuovan varmuutta erilaisiin ajatuksiin. Hyvä kokemus sekin.

Sophie-kissa viihtyi meidän huoneessa

Ennen kurssia Rainolla ei juuri ollut odotuksia ja Aino hieman pelkäsi paikan opetusten menevän yli hilseen. Kokonaisuudessaan paikka oli ihanan rauhottava ja toi meidän matkaamme varmasti juuri sitä mitä kaipasimme. Molemmat taisivat hurahtaan Mysoreen tyylinä ja aiomme reissulla yrittää jatkaa harjoituksia ja koto-Suomessa sitten hakeutua tunneille, jotta pääsemme eteenpäin. Kuin sokerina pohjalla retriitillä oli kolme kertaa viikossa lämpiävä höyrysauna. Paikan kolme koiraa ja kaksi kissaa varmistivat eläinhellyyden täyttymisen. Saimmepa vielä Kes:ltä kopioitua kovalevyn täyteen elokuvia. Ihana paikka ja mahtava kokemus. Takaisin olisi ihanaa joku päivä päästä. Sitä ennen tosin olisi mahtava kehittyä pari asanaa eteen päin sarjassa.

Retriitillä ei ollut wifiä, joka sopi paikan luonteeseen. Aino eleli koko kaksi viikkoa ilman puhelinta ja Rainollakin käyttö oli huomattavasti vähäisempää. Tämä johti siihen, että myös kamera oli repussa miltei koko retriitin ajan ja esim. joogakuvia ei ole kummastakaan. Rakkaat lukijat: teidän täytyy vain luottaa meidän sanaamme.

-A (&R)