Uusi-Seelanti - Pohjoissaari, osa 1

Aika Uudessa-Seelannissa on kulunut siivillä. Pohjoissaarella vauhti oli melkoinen ja autolla (saarta jo nähnyt Mazda Demio) ajettuja kilometrejä tuli hitusen alle 3000. Kovassa vauhdissa blogin kirjoittaminen jäi pahasti jälkeen. Yritetään nyt muutamalla tekstillä saada blogia ajan tasalle sekä teitä lukijoita kiinni siitä mitä tämä upea maa pitää sisällään. Vaikea kuvailla mitä kaikkea täällä on nähnyt ja kokenut. Katsotaan montako (sataa) kuvaa Raino jaksaa tänne laittaa.

Saavuimme Aucklandiin todella väsyneinä valvomisen jälkeen vailla suunnitelmia. Ensimmäinen päivä kului vain nukkumisen ja lepäämisen merkeissä. Olimme varanneet majoituksen muutamaksi yöksi 12 hengen huoneesta ei niin mukavasta (lue: likainen ja meluisa) hostellista. Tämä pakon edessä sillä kaupungin majapaikat olivat täynnä Pomon keikkojen vuoksi. Emme lähteneet Brucea kuuntelemaan vaan yritimme luoda jonkinlaista suunnitelmaa seuraavan 7 viikon ajalle. Aukclandia näimme siinä sivussa vain hieman. Kaupunki ei juurikaan kumpaakaan säväyttänyt, mutta muutama mukava paikka sieltäkin löytyi. Erityisesti tykästyimme maisemiin Eden vuoren huipulta. Kaupungin alueella on 48 tulivuorta, joiden pieniä huippuja näkyi siellä täällä.

Huipulla tuulee

Aucklandista suuntasimme Coromandelin alueelle, jossa majailimme muutaman yön. Kävimme kaivamassa kuopan hot water -beachille ja lilluttelimme kuumassa vedessä käyden välissä vilvottelemassa Eteläisessä Tyynessämeressä. Näimme ensimmäisen kerran delfiinejä istuessamme lounalla Hahei-rannalla. Yhtäkkiä näkyi eviä ja näyttivätpä nämä kaverit muutaman hypynkin. Tämä kaikki juuri sen jälkeen kun Aino oli todennut "Upeaa luontoa, mutta ei täällä ole juuri mielenkiintoisia eläimiä niinkuin Australiassa". Näyttivätpähän, että näin ei ole. Yllätyimme upeista kesäilmoista ja meinasimme kärvähtää, kun emme ensimmäisinä päivinä ymmärtäneet laittaa aurinkorasvaa.

Pienen Coromandelin pyrähdyksen jälkeen jatkoimme Rotoruaan, johon jumitimme kolmeksi yöksi hostellin ihanan paljun vuoksi. Varasimmepa myös lennot koti-Suomeen (Moskovan ja Tukholman kautta) ja hetken näytti siltä, että meidän pitää jäädä Tukholmaan. Näillä näkymin pääsemme kuitenkin Helsinkiin saakka toukokuussa, kiitokset Ainon ihanalle isoveljelle. Nautimme rauhallisen hostellin kotoisasta tunnelmasta, kävelystä ympäri Rotoruaa sekä aurinkoisesta säästä. Yhtenä päivänä ajelimme katsomaan Hobbitonia, joka oli hienompi kun osasimme odottaa. Raino tykkäsi ilmaisesta oluesta jonka sai kierroksen lopuksi. Lisäksi kävimme Rotoruan lähellä seikkailupuistossa jetboatilla ajelemassa sekä tiputtamassa itsemme 44 metristä keinumaan. Hauskaa oli eikä tarvinnut enää kalliimmille ajeluille tai keinuille rahaansa pistää. Nuukailimme emmekä maksaneet sisään kuumia lähteitä ihmettelemään tai maori-showta katsomaan. Olihan meillä oma spa ja kuumia lähteitä näki ilmaiseksikin. Ennen lähtöä kävimme vielä lenkillä Red Woodsin aluella.

Seuraavaksi vuorossa oli Tongariro Alpine crossing. Varmasti Uuden-Seelannin kuuluisin päiväkävely Taru Sormusten Herrasta -elokuvista tutun Tuomiovuoren maisemissa. Ainon nuukailun vuoksi emme menneetkään yli vaan Sinisellä järvellä (hieman yli puolessa välin matkaa) ja palasimme takaisin. Käväisimme vielä Tongariro-vuoren huipulla palatessamme. Kyllä näiden vanhusten polvet paukkuivat parkkipaikalle laskeutuessa. Kevyt n. 24 km päivälenkki nousuilla ja laskuilla. Säästimme siis 60 dollaria sekä saimme kävellä niin kauan kuin huvitti. Kannattiko? Jaa-a, ainakin uni maittoi illalla.

Vaelluspäivän jälkeinen päivä oli niin täydellinen kuin päivä voi matkustaessa olla. Ajelimme Waitomo-luolille tarkoituksenamme vierailla kaikissa kolmessa. Hieman mietitytti taas lippujen hinta, mutta olihan edellisenä päivänä säästetty. Ostimme liput ja olimme menossa ensimmäiseen luolaan kun kävi ilmi, että emme voineet nähdä luolia meille annetussa aikataulussa. Tästä sähläilystä johtuen saimme myöhemmin toisesta lipusta rahat takaisin. Lisäksi näimme kaksi luolaa hyvin pienissä ryhmissä. Eipä hetkeen unohdu kiiltomatojen tuijottelu pilkkopimeässä ja hiljaisessa luolassa. Eikä maori-oppaan laulama rakkauslaulu toisessa luolassa. Emme olleet varanneet hostellia yöksi ja kävi ilmi, että läheiset hostellit olivat täynnä. Päädyimme karauttamaan automme pienelle maatilahostellille juuri kun aurinko laski vastapäisen kukkulan taa. Huoh. Jäimme hostelliin nauttimaan vielä seuraavaksikin yöksi. Päivällä kävimme katsastamassa vain muutaman luonnonihmeen. Maiseman ja rauhan lisäksi oli suihkumme käteenotettava. Oi mitä luksusta.

Isoimpaan luolaan laskeuduttiin spiraaliramppia pitkin

Kiiltomatojen erittämiä pyyntirihmoja

Pilkkopimeä luola on yllättävän jännittävä

Salamavalo paljasti mitä pimeydestä löytyy

Nappasimme kyytiimme saksalaisen (täällä niitä riittää, huhhuh) Susannen. Raino vaipui Zen-tilaan katselemaan maisemia ja Aino pääsi oikein keskustelemaan. Muutaman tunnin hölötyksen jälkeen jätimme Susannen New Plymouthiin ja Rainon korvat saivat levätä. Jatkoimme matkaamme, sillä kaupungissa oli alkamassa Uuden-Seelannin suurimmat festivaalit joihin meillä ei ollut lippua eikä yöpaikkaa. Kiersimme Taranaki-vuoren ja parkkeerasimme yöksi Whanganuihin. Aamulla jatkoimme jo matkaamme eteenpäin.

-Aino (ja Raino)