Phonsavan + matka sinne ja pois

Kaikkea pitää kokeilla, myös minivan:llä matkustamista. Matka Luang Prabangista jatkui tuktukilla bussiasemalle ja siitä 12 hengen minivan:llä kohti Phonsavania. Aino oli jostain bongannut, että siellä on isoja ruukkuja (niistä myöhemmin). Matka-aika sinne noin 7 tuntia. Rinkat sidottiin tiukkaan pakettiin auton katolle ja ei kun menoksi. Muut matkustajat olivat kaikki englantia äidinkielenään puhuvia matkaajia eri puolilta maailmaa. Melkein heti tuli selväksi, että matka tulee olemaan melko pomppuinen. Aino yritti urheasti kirjoittaa edellistä blogipäivitystä matkan ensimmäiset kaksi tuntia ja tämän jälkeen torkkua. Raino tyytyi nauttimaan maisemista ja kännykkäpeleistä. Kunnon töyssyssä peppu irtosi penkistä ja tuntui, että pää irtoaa. Onneksi kumpikaan ei kärsi matkapahoinvoinnista. Pari kertaa matkan varrella oli pysähdys pissille, jaloittelemaan ja ostamaan ruokaa. Perille päästiin ja heti oli tarjolla ilmaisia jatkokyytejä majataloihin. Hypättiin toiseen minivaniin ja päästiin suhteellisen edukkaaseen guesthouseen, jossa majoittui myös suurin osa kanssamme matkanneista. Varasimmekin porukalla seuraavaksi päiväksi opastetun kierroksen Phonsavanin nähtävyyksille. Käytiin syömässä ja mentiin katsomaan dokumentti Laosin bombieista eli UXOista. Tällä kertaa MAG-keskukselle (Mines Advisory Group). MAG puhditaa alueita bombiesta eli tekee vaarallista ja elintärkeää työtä. Maakunta on yksi todella pahasti pommitetuista ja räjähtämättömiä pommeja löytyy runsaasti. Asia ei täällä lakkaa koskettamasta ja mietityttämästä. Iltaan kuului vielä yksi jännitysmomentti, kun wc:n katosta plätkähti lattialle pieni lisko. Liskoja on näkynyt runsaasti, mutta yleensä ne pysyvät seinässä tai katossa. Raino ystävällisesti auttoi epäkuntoisen liskon pois huoneesta.

Seuraavana aamuna lähdettiin katsomaan mystisiä ruukkuja. Kyseisiä ruukkuja löytyy 85 eri alueelta Phonsavanin lähistöllä. Kävimme kahdessa UXOilta puhdistetulla alueella. Ruukut on löydetty 30-luvulla, mutta kukaan ei tiedä miksi ne on tehty. Oppaamme kertoi ainakin viisi eri legendaa ruukkujen käyttötarkoituksesta ja alkuperästä. Ainon mielestä loogisin selitys olisi niiden käyttö hautoina. Tosin luita ei ole löytynyt ruukkujen sisältä vaan vierestä. On myös arveltu ruukkujen olleen vankiloita ja niitä käytetyn viinin yms. säilyttämiseen. Syy ruukkujen rakentamiseen on mysteeri, mutta ne olivat massiivisia ja ihmeellisiä. Ensimmäisellä ruukkupaikalla Raino meinasi tallata pienen käärmeen päälle. Hui. Lisäksi alueella oli luola, jossa paikalliset ovat pitäneet sairaalaa  Vietnamin sodan aikana. Luolan suulla oli todella iso ampiaispesä. Jatkoimme matkaa vielä toiselle alueelle, jossa oli myös ruukkuja. Kuunneltiin lisää legendoja ja ihmeteltiin puiden halkaisemia ruukkuja.

Sairaalaluola

Etsi kuvasta pieni käärme.

Ruukun sisältä on kasvanut puu.

Tämän jälkeen syötiin nuudelisoppaa lounaaksi ja juteltiin ryhmässä olleiden nuoren jenkkiparin kanssa mm. koulutuksesta ja terveydenhuoltojärjestelmästä (keveitä aiheita). Kunnes oli aika jatkaa matkaa. 65km pomppuista tietä ja olimme pommikraatereilla. Isoja olivat. Alue oli tyhjätty bombieista eli UXOista vain 2kk aiemmin ja oli täynnä pieniä lapion jälkiä. Opas tosin kertoi jo aiemmin, että bombiet eivät räjähdä kun niiden päälle astuu vaan esim. kuokan iskusta. Turvallista seutua. Tästä jatkettiin paikalliselle talolle, jossa käytiin ihmettelemässä riisipontikan tekoa. Hyi. Jonka jälkeen kierreltiin vielä Hmong-heimon kylässä, jossa oli käytetty pommeja mm. rakennusten tukijalkoina. Opas kertoi, että suurin osa pommeista on myyty hyvällä hinnalla vietnamilaisille. Metalli on arvokasta valuuttaa täälläpäin. Retki oli kattava ja oli mukavaa turista muiden matkaajien kanssa. Saatiin australialainen David innostumaan Suomesta ja Karkkipäivästä.

Riisipontikka eli Lao Lao tekeytymässä

Takaisin kaupunkiin päästyämme aloimme miettiä kaupungista pois pääsyä. Olimme mielestämme yhdessä päivässä nähneet tarpeeksi. Yöllä lämpötila laski +10 ja illallakin paleli. Raino kävi tällä kertaa kiertämässä ja kyselemässä mahdollisuuksia. Emme halunneet lähteä takaisin Vientianeen vaan mielummin suoraan etelään. Päädyimme ostamaan liput suoraan Pakseen ja seuraavana aamuna matka alkoi klo 6 jäätävällä tuktuk kyydillä bussiasemalle. (En ymmärrä miksi niiden pitää olla usean km:n päässä keskustasta?) Mukana ollut paikallinen nainen osotteli shortseihin ja t-paitaan pukeutunutta Rainoa ja lisäsi itse vaatetta ja kietoi pyyheliinaa tiukemmin ympärilleen. Hyrr. Bussiasemalla istuskelimme kylmässä bussissa tunnin ennen kun matka varsinaisesti alkoi. Matkan ensimmäinen 7h meni Ainon osalta kivasti suurimmaksi osaksi nukkuen. Bussi pysähteli melko usein kun paikalliset hyppäsivät kyytiin ja pois. Bussi oli koko matkan ajan melko tyhjä, joten istuttiin omilla kahden hengen penkeillä. Sai vaihdettua asentoa kivasti. Klo 18 aikaan pääsimme Thak Khekiin, jossa kolme muuta bussissa ollutta länsimaalaista turistia plus suurin osa paikallisista jäi pois. Meillä sen sijaan oli jäljellä vielä noin kuuden tunnin matka. Jee. Pian tämän jälkeen alkoi hieman kyllästyttää. Pers oli puutunut ja oli nälkä. Emme tajunneet lounaspysähdyksellä syödä, vaan sinnittelimme ostamillamme eväillä. Oli liian pimeä lukea. Pian bussi pysähtyi ruokatauolle. Valitettavasti tarjolla oli vain vartaassa grillattua kanaa, josta emme saaneet oikein räävittyä irti kun muutaman palan. Raino luuli ostavansa myös riisiä lehteen käärittyä, mutta riisiä se ei ollut, eikä mitään mitä halusimme syödä. Bussi jatkoi kiitämistään sysipimeässä möykkyisellä tiellä. Jotenkin se aika kului ja klo 23 olimme perillä. Väsyneenä ja nälkäisenä ärsytti kun paikallinen tuktuk-kuski koitti kiskoa meiltä 10e matkasta kaupunkiin. Lopulta jouduimme maksamaan 8e kilpailun puuttuessa. Argh. Kohtuullisen hintainen hotelli löytyi pian ja lämpimän suihkun jälkeen ei yllättäen nukuttanutkaan. Lueskelun (Aino) ja kännykkäpelailun (Raino) jälkeen uni kuitenkin tuli.

Ihanat muovipenkit

ja kauniit verhot

-A (&R)